Maitotilan elämää

Neljä sukupolvea samassa pihapiirissä

Helena Karhujoki

Viestintäjohtaja

Retkeily luonnossa on ollut Helenan lempijuttuja pienestä asti. Ehkä juuri siksi Helena innostuu myös töissä erityisesti ruoan ilmastovaikutusten pienentämisestä ja eläinten hyvinvoinnista.

17. syyskuuta 2015

Vuonna 1933 perustettua Liepeelän tilaa pyörittävät vuosi sitten tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä hiukan alta kolmekymppiset Jukka ja Venla Hentilä. Tila avaa ikkunan maatilojen menneisyyteen, sillä samassa pihapiirissä asuu peräti neljä eri sukupolvea.

Liepeelän tila on Jukka Hentilän kotitila, jossa hän työskenteli ennen yhdessä isänsä kanssa. Eläköitymisestä huolimatta tilan entinen isäntä auttaa edelleen päivittäisissä askareissa.

– Miehellä ja appiukolla on kaksi metsäkonetta, joilla tekevät hommia omilla mailla. Talvet isännällä meneekin aika lailla metsätöissä. Se on pieni lisä tuloihin, muttei vaikuta suuremmassa mittakaavassa. Appiukko kouluttautui juuri viralliseksi metsäkoneenkuljettajaksi, joten tulevaisuudessa voi olla tietysti enemmänkin metsätöitä, Venla toteaa.

Pitkä päivä on maatilayrittäjän arkea

Vaikka jokainen päivä maatilalla on erilainen, lehmät määrittävät päivän rytmin. Runsaan työn ja pienen lapsen vaatimien aikataulujen sovittaminen yhteen ei kuitenkaan ole aina helppoa.

– Viiden, kuuden aikaan aamulla heräämme ja menemme lypsylle tietysti ensimmäisenä. Siellä pitää joka kerta toistua tietyt rutiinihommat, eli kiiman tarkkailu, puhdistustoimenpiteet, lypsy. Sen lisäksi hoidetaan vasikat, emäntä luettelee.

– Pyrimme viemään tytön hoitoon kylälle kahdeksalta. Päivisin on sitten erilaisia hommia vuodenajasta riippuen. Nyt olen esimerkiksi välillä lypsänyt yksin kun isäntä on lähtenyt suoraan pellolle. Mutta se on kuitenkin meillä harvinaista, pyrimme olemaan yhdessä lypsyllä. Päivällä on siemennyksiä ja eläinlääkäri voi käydä. Päivän ohjelma riippuu ihan siitä mitä töitä on rästissä. Kesällä hiehot ovat koko ajan ulkona ja lehmät ulkoilevat. Lehmät voivat mennä ulkoilemaan lypsyn jälkeen jaloittelutarhaan, jota käytetään talvisinkin.

– Jos iltalypsy venyy, toinen meistä hakee tytön hoidosta ja tulee jatkamaan. Viikonloppuisin tyttö on isomummun tai ukin luona kun teemme töitä, tai sitten hän tulee navetalle mukaan ja laulamme lastenlauluja, piirrellään tai katsomme puhelimesta piirrettyjä.

Kuuteen mennessä iltalypsy on yleensä hoidettu ja illan yritän pyhittää aina tytölle, etenkin viikolla kun hän on hoidossa. Aina se ei onnistu, esimerkiksi talvisin on esimerkiksi lumitöitä isännällä ja minulla taas hevosten hoidot. Kymmenen aikaan voi yleensä lopullisesti huokaista, mutta rehuntekoaikana tai kevättöiden aikaan isäntä saattaa hyvinkin tulla kahden aikaan yöllä pihaan. Ja viideltä soi taas kello. Eli on ne meidän lepoajat välillä vähän lyhyitä, Venla nauraa.

– Kahdestaan hoidamme tilaa mieheni kanssa, Venla Hentilä kertoo.

– Itse olen aiemmin ollut Pro Agrialla maitotilaneuvojana ja reilu vuosi sitten tulin mukaan tähän, kun teimme lopullisen sukupolvenvaihdoksen. Samalla appiukko jäin niin sanotusti eläkkeelle, mutta totta kai hän auttaa meitä paljon peltohommissa, rehunteossa ja kaikessa muussakin. Miehen isä on tilan vanha isäntä ja asuu samassa talossa omalla sisäänkäynnillä.

– Meillä on marraskuussa neljä vuotta täyttävä tyttö ja tässä näköyhteyden päässä on toinen talo, jossa asuu lapsen isomummo.

Fiftarimeininkiä ja ravihevosia

Venla Hentilä on harrastanut hevosia pienestä pitäen. Nykyään tilan emännällä on kaksi hevosta, ravihevonen ja harrastehevonen. – Joka toinen päivä ajan hevosia, ratsastelen ja käyn raviradalla. Se on mukavaa omaa aikaa, mutta teettää tietysti lisätöitä ja pidentää päivää.

– Jukka on ollut tosi ihana, välillä lypsänyt yksinkin että pääsen raveihin. Olen puolileikillä sanonutkin että pää hajoaa jos ei saa hevosten kanssa harrastaa. Se on minun oma henkireikä, ei tarvitse kuin pariksi tunniksi päästä joka toinen päivähevosten pariin, niin ajatukset huilaa lehmähommista. Vaikka isäntä on mukana huoltomiehenä, ovat hevoset enemmän oma juttuni, Venla miettii.

– Yhteisenä harrastuksena meillä on 50-luvun autot. Meillä on tuollainen 50-luvun Plymouth pihassa ja jenkkiautoja ollut koko ajan muutenkin. Isäntä ratsaa niitä, laittaa itse autot kuntoon, maalaa ja sisustaa. Yritän auttaa, mutta enemmän se on kuitenkin ehkä tuon meidän isännän harrastus.

Me molemmat pukeudumme siviilissä siihen 50-luvun tyyliin, se on meidän juttu. – Tulee mukava tunne kun heittää likaiset navettahaalarit sivuun ja tekee kunnon kampaukset ja meikit, laittaa kellohameen päälle. Kun vielä isäntä laittaa tukan tötterölle ja lähdemme jenkillä jonnekin tapahtumaan, niin se on sitten ihan oma maailmansa ja vastapaino sille työlle. Käymme kesäisin cruisingeissa ja rokkitapahtumissa, joita varten varasimme lomittajia tällekin vuodelle. Meillähän on viikonloppuisinkin töitä.

– Se on meidän intohimomme, oma juttu. Itse olin viime vuonna Savon pin-up-kilpailussa ensimmäistä kertaa, lähdin ihan vain kokeilemaan ja menin sitten voittamaan. Piti sekin kokeilla, ettei tarvitse katua ettei tullut tehtyä, tilan emäntä kertoo.

– Olemme isännän kanssa sellaisia, että jos on ollut jotain kiinnostavaa, niin aina on lähdetty matkaan. Vaikka työ on raskasta, pitää olla jotain muutakin tasapainottamassa sitä. Ainahan tekisi tietysti mieli enemmänkin lähteä, mutta työt vähän jarruttavat sitä.

– Antoisaahan tässä on juuri tämä yrittäjän vapaus. Vaikka se on fyysisesti raskasta niin omien käsien tuloksen näkee nopeasti kun lehmät ovat terveitä, lypsävät ja niillä on hyvä olla. Ja kun peltotyöt on tehty ja näemme miten pelto kasvaa ja kehittyy. Saamme siitä omien käsien työstä korjata ravintoa lehmille. Se juuri on parasta tässä, maalla asuminen ja eläinten kanssa oleminen.

Liepeelän tila on kooltaan keskiverto suomalainen maitotila

Liepeelän tilan parsinavettaan mahtuu 30 lypsävää lehmää. Se onkin kooltaan varsin keskiverto suomalainen maitotila. – Lypsylehmien lisäksi meillä on saman verran nuorkarjaa, joka on ryhmäkarsinoissa.

– Lehmät ovat haastavia eläimiä, jokaisella on oma luonteensa ja omat juttunsa. Toinen voi olla utelias ja kiltti, toinen ärhäkämpi ja erakkoluontoisempi. Niissä on samanlainen kirjo kuin ihmisissä ja siksi niitä pitääkin kohdella omanlaisinaan.

Esimerkiksi osa meidän lehmistä tulee paremmin toimeen mieheni kanssa, itse kun olen vähän sähäkämpi luonteeltani. Minulla on sitten omat lehmät, Venla selittää. – Hienoahan tämä on, minulla on 30 työkaveria, jotka kaikki on erilaisia. Muutenhan lehmä on hyvin haastava, jonka kanssa pitää olla älytön ammattitaito. Sellainen iso paletti pitää saada pyörimään, lehmät täytyy pitää terveinä, hyvinvoivina ja lypsevinä.

– Se ei ole niin yksinkertaista, että ruokitaan ja lypsetään. On surullista, että joillakin on nykyisin sellainen mielikuva varsinkin parsinavetoista, että eläimiä pidetään huonosti, kunhan saadaan maitoa. Ei se sillä tavalla toimi. Lehmä on sellainen, että se ei lypsä, tule tiineeksi eikä tee oikein mitään jos sitä ei hoida hyvin. Lehmät ovat hyvin tarkkoja omasta ruokinnasta, hoidosta ja hyvinvoinnista.

Valiolaisuus sopii Hentilöille

Liepeelän tila on ollut Valion tuottajana pitkään ja Hentilät jatkavat perinnettä mielellään.

– Valiolaisuus on meille todella tärkeää. Uskomme, että Valio on tuottajille ja kuluttajille paras vaihtoehto. Pelkästään Valion tuotekehitys on niin omaa luokkaansa, että muut tulevat perässä. Ja tietysti on tärkeää, että se on meidän tuottajien Valio eikä pörssiyritys kuten jotkut kilpailijat. Moni kuluttajakaan ei ymmärrä, että siellä hallituksessa on meidän valitsemamme edustajat, jotka ovat maidontuottajia, Venla vakuuttaa.