Siirry sisältöön
Sesonki

Vihdoinkin saa jouluttaa! Aloita joulufiilistely näistä resepteistä 

Helppojen herkkujen avulla pääset laskeutumaan vuoden rakkaimman ruokajuhlan tunnelmaan hyvissä ajoin jo syksyn puolella. 

Joulu tulla jollottaa innokkaimpien keittiöön jo loka-marraskuussa. Pipareiden tuoksua, kanelin kuiskausta ja luumun lempeyttä kannattaa tuoda perinteisten jouluherkkujen lisäksi myös uusiin ruokalajeihin. Mutakakku, mannapuuro, kääretorttu ja sipsit saavat näiden reseptien avulla jouluisen kosketuksen – ja kuka voisikaan vastustaa käsin tehtyjä suklaakonvehteja! Joulutorttujakaan ei kannata unohtaa, sillä rapea torttu on mitä mahtavin pohja niin suolaisille kuin makeillekin lempitäytteille.   

Pehmeät piparkakkupalat 

Ruotsalaiseen joulunodotukseen kuuluvat olennaisena osana pehmoiset piparkakkupalat. Piparkakkutaikinan makuinen kakku on helppo leipoa, ja suosikkileivonnaisen voi tehdä niin leipä- kuin rengasvuokaankin. Pitkulaisessa leipävuoassa leivotuista paloista saa viipaloitua kauniita pikkuherkkuja, jotka koristellaan runsaalla tuorejuustokuorrutteella. Pehmeä kuorrute on helppo tehdä yhdistämällä piparkakun makuista tuorejuustoa ja kermavaahtoa.

Luumukääretorttu 

Kääräise joulun maut kääretorttuun, jonka taikinaan kaneli ja kaakaojauhe tuovat täyteläisen suklaista lisävivahdetta. Kääretorttu sopii niin jälkkäriksi, arki-illan joulufiilistelyyn kuin työpaikan kahvihetkeen vietäväksi yllätykseksikin. Luumumarmeladin, luumu-kanelirahkan ja kermavaahdon ihana yhdistelmä sopii tumman ja juuri sopivasti rukiisen kääretortun täytteeksi täydellisesti.

Kanelimutakakku 

Lempeän pehmeä kanelimutakakku on ilahduttavan helppotekoinen herkku: taikinan ainekset sekoitetaan keskenään yhdessä kulhossa eikä kakku viihdy uunissakaan kovin kauaa. Kuten mutakakuissa aina, tässäkin herkussa parasta on samettinen ja hieman löysäksi jäänyt sisus. Kakun oikeanlainen valuva rakenne onnistuu takuuvarmasti kinuskikreemin avulla. Tarjoile kanelimutakakku kermavaahdon ja pientä lisäraikkautta tuovien pakastekuivattujen vadelmien kera.

Hapankirsikkahilloke juustoille 

Jos haluat joulufiilikseen mahdollisimman vikkelästi, kokoa lautaselle juustotarjotin ja tee sen pariksi maailman nopein tuorehillo. Hapankirsikoista ja kohmeisista kotimaisista vadelmista muussattu hilloke syntyy viidessä minuutissa ilman keittämistä. Hilloke sopii upeasti yhteen Alppi Kreivi ja Keisarinna-juustojen kanssa, ja sitä kannattaa ehdottomasti sipaista myös AURA juuston päälle.  

Kanelikaramellisoitu mannapuuro 

Kanelia, karpaloita, mantelia… Tämä puuro sisältää joulun rakkaimmat maut yhteen herkkuun tiivistettynä! Kermainen mannapuuro on lohkeileva jälkiruoka, jonka päällä ihastuttaa karamellisoituneen kanelisokerin maustama voisilmä. Valio Kiehu® maitojuomaan tehty pehmeä herkkupuuro on täynnä maukkaita sattumia. Jos perinteinen riisipuuro on enemmän oma juttu, kokeile näppärää tapaa valmistaa riisipuuro veteen ja kermaan.  

Suklaakonvehdit 

Käsintehdyt suklaakonvehdit ovat juuri sopiva pikkumakea niihin tilanteisiin, kun tekee mieli käpertyä viltin alle glögimukin kanssa joululaulujen soidessa. Suklaan temperointi vaatii hieman harjoittelua, mutta onnistuu helposti kotonakin lämpömittarin ja vesihauteen avulla. Konvehdit täytetään valmiilla kreemeillä, joita voi vaihdella ja lisämaustaa halutessaan. Tee konvehteja kerralla tuplasatsi ja vie pikkujoululahjaksi myös kavereille!

Kylmä sipsipelti 

Makeiden tarjottavien rinnalla kannattaa nauttia myös pientä suolapalaa, niin makeaakin mahtuu mahaan enemmän. Suositulta mätidipiltä makumaailmansa lainannut kylmä sipsipelti on joulunalusajan juhlien hittitarjottava, joka sopii myös leffaillan herkuksi. Sipsien pinnalle ripoteltavat mäti, kylmäsavulohi, tilli ja punasipuli vievät ajatukset suoraan joulun kalapöytään.  

Search