Hiilijalanjälkiluku ei välttämättä kerro riittävästi yksittäisen tuotteen ilmastokuormasta

Miksi edes asiantuntija ei pysty tekemään ilmastoviisasta valintaa pakkauksen yksittäisen hiilijalanjälkimerkinnän perusteella? Syy tähän on se, että hiilijalanjälkilukua ei ole mahdollista ymmärtää ilman kontekstia eli mitä laskennan taustalta löytyy. Hiilijalanjäljen laskentatulokseen vaikuttavat monet tekijät: elinkaariarvioinnissa tehdyt päätökset – esimerkiksi se, miten päästöt jyvitetään samasta prosessista tulevien tuotteiden kesken, käytetyt laskentamallit, saatavilla olleet lähtötiedot ja tutkimuksen alkuperäinen tavoite.

Laskiessani maitotiloilla tuotetun raakamaidon hiilijalanjälkeä minun on esimerkiksi otettava huomioon myös maidontuotannon sivutuotteena syntyvä naudanliha. Tällöin tuotannossa muodostuneet päästöt on jaettava raakamaidon ja lihan välillä. Riippuen valitusta jakotavasta eli allokaatiomenetelmästä lihakilon hiilijalanjälki voi olla mitä vain 2–34 hiilidioksidiekvivalenttikilon välillä. Laskentatavasta riippuen laskentatulokset voivat erota suurestikin toisistaan. Tästä syystä esimerkiksi jauhelihapakkauksessa ei kannata ilmoittaa yksittäistä hiilijalanjälkilukua. On myös tärkeää huomata, että näin suuren vaihteluvälin hiilijalanjälkiluvussa aiheutti vain yksi päätös laskennassa.

Lisäksi on monia asioita, joita maataloustuotteiden elinkaariarvioinnissa ei vielä oteta huomioon: esimerkiksi maaperävaikutukset, eli maan kyky sitoa hiiltä ja maan hiilipäästöt erilaisilla kasvupaikoilla. Kasvupaikat jaetaan kivennäismaihin (toiselta nimeltään kangasmaihin) ja orgaanisiin maihin eli esimerkiksi turvemaihin. Nurmiviljely kivennäismailla sitoo hiilidioksidia ilmakehästä maaperään, ja turvemaiden todelliset päästöt eivät ole nykymalleilla tarkasti määritettävissä. Näin ollen kaksi suurta vaikuttavaa tekijää jää kokonaan huomioimatta, minkä vuoksi tuotteen todellista hiilijalanjälkeä ei ole vielä mahdollista määrittää kunnolla.

Kolmas hiilijalanjälkeen liittyvä haaste koskee ravintoarvoja. Hiilijalanjälki ilmoitetaan yleensä CO2-ekvivalenttia per kilo tuotetta, mutta kun puhumme ruoasta, emme syö kiloja, vaan ravintoaineita. Kaikki ovat varmaan kuulleet tai lukeneet jostain, että kaurajuoman hiilijalanjälki on pienempi kuin maidolla. Jos kuitenkin vertaisimme tuotteita aikuisen ihmisen päivittäisen proteiinintarpeen näkökulmasta, olisi maidon hiilijalanjälki pienempi.

Ruoan ilmastovaikutuksia tarkastellessa tulisi ottaa huomioon monta eri tekijää, kuten ravintoarvot. Kokonaisuus ratkaisee, sillä syömme aterioita, emme yksittäisiä tuotteita. Tästä huolimatta yksittäisiä, täysin erilaisia ruoka-aineita verrataan toisiinsa yksittäisten hiilijalanjälkilukujen perusteella. On siis turhaa suositella syömään enemmän perunaa ja vähentää juuston kulutusta, sillä emme syö kiloa juustoa tai kiloa perunaa päivässä.

Miksi sitten ylipäätään tuotekohtaisia hiilijalanjälkilukuja lasketaan, jos ne johtavat kuluttajia enemmän harhaan sen sijaan, että auttaisivat tekemään oikeita päätöksiä? Elinkaariarvioinnin tarkoituksena on alun perin ollut auttaa tuottajaa arvioimaan omien tuotteidensa ilmastovaikutuksia ja kehittämään omaa tuotantoaan ympäristöystävällisemmäksi. Yksittäisten hiilijalanjälkilukujen ilmoittaminen pakkauksessa voi johtaa kuluttajaa tekemään ostopäätöksiä puutteellisen tiedon pohjalta.

Mistä sitten voi tietää onko valinta ilmastoystävällinen, jos hiilijalanjälki ei ole riittävä mittari? Ensisijaisesti sanoisin, että ruokavalinnoissa kannattaa ottaa huomioon omat arvot ja mahdolliset ruoka-aineallergiat ja varmistaa päivittäinen ravintoaineiden saanti. Sen jälkeen voi miettiä ruoan ilmastovaikutuksia. Jos haluaa syödä ilmastoviisaasti, kannattaa tutustua ruoantuottajien ilmasto-ohjelmiin ja -tavoitteisiin. Tulisi myös seurata valmistajan tekemää kasvihuonekaasupäästöjen inventaariota eli päästöjen seurantaa ja kehitystä ajan myötä sekä tehtyä kädenjälkityötä.

Entäpä tuotteet, joiden hiilijalanjälki on jo kompensoitu? Onko järkeä odottaa tulevaisuuden hiilineutraaleja tuotteita, kun kompensoituja tuotteita löytyy jo nyt kaupan hyllystä? Kompensoimalla tuotteen elinkaaren aikana syntyneet päästöt valmistaja ei kuitenkaan paranna eikä kehitä omaa tuotantoaan, minkä takia pysyviä päästövähennyksiä ei saavuteta.

Tuottajien on ensisijaisesti vältettävä päästöjen muodostumista, sitten pienennettävä niitä ja vasta lopuksi kompensoitava. Kompensoinnin toteutumista on myös todella haastavaa valvoa, jos se tapahtuu toisella puolella maailmaa. Aina ei voi olla varma, ovatko kompensointitoimenpiteet aiheuttaneet muita haasteita ilmastolle.

Tiivistäen totean, että yksittäiset hiilijalanjälkiluvut voivat olla harhaanjohtavia eivätkä kerro riittävästi tuotteen ilmastokuormasta ilman kontekstia. Hiilijalanjälkiluvut eivät nykyisellään ole vertailukelpoisia, sillä yhtenäistä laskentatapaa ei ole. Eri ruokatuotteiden hiilijalanjälkien vertailu ei ole järkevää, sillä emme syö yksittäisiä tuotteita, vaan aterioita. Siten olisikin tärkeää miettiä ilmastovaikutusta suhteessa ihmisen tarvitsemien ravintoaineiden määrään. Tuotteen elinkaariarvioinnissa on huomioitava ilmastovaikutukset kokonaisuudessaan, tehdyt päästövähennystoimet ja pysyvät päästövähennykset.