Olen opiskellut vuoden liiketaloutta Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Vaihdan kuitenkin maisemaa tämän kesätyön jälkeen, koska sain opiskelupaikan Lappeenrannan kauppakorkeakoulusta. Vähän jännittää, koska en ole ikinä edes käynyt Lappeenrannassa. Haluaisin lukea pääaineenani laskentatoimea tai rahoitusta.
Työskentelen sekä kirjanpidon että ostoreskontran tiimeissä. Teen kirjanpitoa eli kirjaan laskuja järjestelmiin. Ostoreskontran puolella teen esikirjausta, joka on ensimmäinen vaihe laskun käsittelyssä.
Ilokseni olen päässyt vetämään myös pientä projektia. Teen Valion Meijerioppilaitoksen kirjanpidon alusta loppuun saakka. Tämä on ollut todella opettavaista. Vaikka peruskirjanpidossa on paljon toistoa, olen tajunnut siitä jatkuvasti lisää. Innostavinta tässä työssä onkin uuden oppiminen.
Kun työni alkoivat, minua suoraan sanoen jännitti. Tämä on ensimmäinen toimistotyöni ja mietin kovasti, mitä jos en osaakaan mitään. Pohdin myös, pystynkö pitämään kiinni työajoistani. Aikaisemmissa työpaikoissani työvuorot ovat venyneet sovittua pidemmiksi. Täällä Valiolla on onneksi eri meininki. Työt tehdään työaikana.
Tarvitsen vielä paljon apua jokapäiväisessä työssäni. On ollut kiva huomata, että työkaverit auttavat mielellään ja kannustavat minua kysymään. Täällä jokaiselle on helppo soittaa tai laittaa viestiä pienistäkin kysymyksistä.
Eniten opin työssäni, kun työkaverini auttavat minua, kertovat omasta työstään tai huomauttavat virheistäni. On hienoa, että myös esihenkilöni kyselee minulta usein, miten työni kulkee. En olisi voinut kuvitella parempaa vastaanottoa.
Olen yllättynyt, kuinka rento meininki täällä on. Luulin, että toimistotyössä olisi jotenkin pönöttävän jäykkää. Mutta erehdyin. Valio ei tunnu kovin hierarkkiselta työpaikalta. Palavereissa on rento tunnelma. Puhumme siellä paljon muustakin kuin vain töistä.
Kesän edetessä olen saanut yhä enemmän vastuuta ja työtehtäviä. Vakkarikirjanpitäjätkin kyselevät mielipidettäni erilaisista asioista. Kirjanpidossahan on paljon sellaisia juttuja, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Kivaa että, ajatuksistani on apua tälle tiimille!
En ollut lainkaan tajunnut, kuinka kansainvälinen yritys Valio on. Viemme todella moneen eri maahan tuotteita. Oma suosikkini on Valio 3 hedelmän mehu. Tänä aamuna jääkaapissani ei ollut mehua ja heti tuli sellainen tunne, että ei lähde homma käyntiin.
Töiden jälkeen on kiva lähteä kavereiden kanssa vaikkapa frisbeegolfaamaan. Juuri kavereilleni suosittelinkin Valiota työpaikkana, koska täällä on lämmin ja mukava ilmapiiri sekä joustavat työajat.