Luoman tila etsii keinoja päästöjen vähentämiseen Hiilineutraali maitotila -pilotissa: ”On kunnia-asia tarjota paikka tutkimuksen tekemiselle.”
Kauhajokelaisella Jaakko Luomalla on varattuna hetki toimistotöille puintien ja tilan arkirutiinien lomassa. Maatalousyhtymä Luoman tilaa vanhempiensa Jukka ja Virpi Luoman kanssa vuodesta 2021 pyörittänyt Jaakko Luoma on 28-vuotias. Nuorelle maitotilalliselle maidontuotannon tulevaisuus Suomessa on erittäin tärkeää.
”Haluan jatkaa oman tilan työtä, kehittää ja laajentaa sitä. Siksi olen yrittäjäksi lähtenyt. Minusta on myös tärkeää olla kehittämässä koko alaa ja selvittämässä, voimmeko löytää uusia keinoja hiilineutraaliuteen myös muiden tilojen käyttöön.”
Tätä tavoitetta Luoman maatalousyhtymä toteuttaa Valion viisivuotisessa Hiilineutraali maitotila -pilotissa. Luoman tila on yksi neljästä pilottiin osallistuvasta tilasta. Pilotissa testataan käytännössä, miten erilaisia ympäristötoimia voi toteuttaa maatilan arjessa, miten ne vaikuttavat päästöjen vähentämiseen sekä mitkä ovat niiden kustannushyödyt ja -vaikutukset. Tavoitteena on saada nollattua maidontuotannon hiilijalanjälki.
Luoma uskoo, että pilotti vahvistaa myös kuluttajien luottamusta maidontuotantoon ja sen ympäristötavoitteisiin.
”Se osoittaa, että alalla tehdään konkreettisia tekoja ja kehitetään niiden avulla toimintaa.”
Uudistavan viljelyn keinoin maan kasvukuntoa saadaan parannettua ja samalla lisätään monimuotoisuutta. Monilajiset, syväjuuriset nurmikasvit sitovat maahan hiiltä tehokkaasti.
Tutkimusta tiloilla eri puolilla Suomea
Luoman mielestä on hienoa, että pilotti toteutetaan tavallisilla maitotiloilla ja mukana on erilaisia tiloja eri puolilta Suomea.
”Kun asioita tutkitaan tiloilla, niin ollaan juuri oikeassa paikassa. Muutos tehdään maitotiloilla. Minusta pilottiin osallistuminen tuntuu hienolta ja mielenkiintoiselta. On kunnia olla miettimässä uusia ratkaisuja ja antaa mahdollisuus tutkimuksen tekemiselle.”
Luoman tilalla on seurattu hiilijalanjälkeä neljän vuoden ajan Carbo® -ympäristölaskurilla. Hiilijalanjälki on nyt 0,76 CO2e/kg EKM, mikä on matalampi kuin valiolaisten tilojen keskiarvo. Luoman mukaan hiilijalanjälkeä on pystytty alentamaan parantamalla tuottavuutta.
”Odotan, että pilotin kautta saamme uusia vinkkejä hiilijalanjäljen laskemiseen lähemmäs nollaa.”
Hiiliviljely ja aurinkosähkö käytössä
Lähes kaikkia Luoman tilan peltoja viljellään uudistavan viljelyn menetelmin. Viidennes tilan sähköstä tuotetaan aurinkosähköllä. Lehmien ruokinnassa käytetään ruoansulatuksessa syntyvän metaanin määrää vähentävää ruokintaratkaisua.
”Biokaasutoiminta kiinnostaa kovasti. Se ei kuitenkaan onnistu tilan omana toimintana ja vaatisi useamman tilan yhteistyötä. Seuraamme vielä tilannetta.”
Luoman pellolle on tulossa loppuvuonna laite, joka mittaa hiilidioksidin vapautumista ja sitoutumista maaperään eli hiilitasetta.
”Sen avulla saamme tietoa pellon hiilensidontakyvystä. Suomesta tuota tietoa on olemassa vasta vähän. Pidämme tärkeänä, että voimme antaa paikan tutkimuksen tekemiseen.”
Hilijalanjälkeen vaikuttaminen ei ole ainakaan tähän mennessä ollut Jaakko Luoman mielestä työlästä.
”Hiiliviljelyä toteutamme joka tapauksessa ja pohdimme lajikevalintoja sekä viljelykiertoa. Kehittäminen vaatii toki omaa paneutumista, eikä saa jämähtää paikoilleen.”
Matkalla kohti hiilineutraaliutta
Luoma luottaa siihen, että hiilijalanjäljen pienentäminen parantaa yritystoiminnan kannattavuutta ainakin lopputuotteen korkeamman hinnan kautta. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, koska muutosten toteuttaminen pelloilla ja navetassa vaatii aikaa.
Entä uskooko Luoma siihen, että viiden vuoden pilotin aikana on mahdollista nollata maidontuotannon hiilijalanjälki?
”On se mahdollista, mutta vaatii paljon työtä. Joka vuosi tulee saada uusia asioita aikaiseksi. Lähelle nollaa varmasti päästään. Nollatulos on haastava, mutta mahdollinen.”
Katso Jaakko Luoman haastattelu, mitä hän ajattelee mukana olemisesta Hiilineutraali maitotila -pilotissa.
Kalle Koivunen pienentää tilansa hiilijalanjälkeä
Huippumoderni mittauslaite analysoi pellon hiilensidonnan ja…
Hiilijalanjälkilaskenta tarkentuu – mukaan laskentaan myös m…
Hiilensidonta todennetaan tutkimuksella
Helena Karhujoki
Maankäytöllä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
Kotimainen lantabiokaasu tuo ratkaisuja ilmastotavoitteisiin…
Leena Helminen