Maankäytöllä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
Ruuantuotanto on maailmanlaajuisesti yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajista. Samaan aikaan globaali ruuantuotanto on valtavien haasteiden edessä: maailman väestö kasvaa, ruuan tarpeen arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä ja sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, lisääntyvät ilmastonmuutoksen seurauksena erityisesti siellä, missä ruokaa tuotetaan paljon. Lisäksi ruoantuotannolle elintärkeä luonnon monimuotoisuus on vähenemässä.
Miten siis ruokkia maailman väestö ja samaan aikaan radikaalisti pienentää ruuantuotannon ympäristövaikutuksia elinympäristömme monimuotoisuutta lisäten? Miten tuotamme enemmän ruokaa ilman uuden maa-alan käyttöä peltoviljelyyn?
Yksi keskeinen kysymys liittyy siihen, miten me käytämme maata. Maankäyttö ja erityisesti maankäytön muutokset vaikuttavat ilmastoon merkittävällä tavalla joko kiihdyttäen tai hilliten ilmastonmuutosta. Siksi sillä, miten ja mihin tarkoitukseen maata käytetään, on väliä.
Maankäyttö ja sen muutokset ovat tärkeä osa EU:n ilmastopolitiikkaa. Siihen kuuluu kolme osa-aluetta: päästökauppa-, taakanjako- ja maankäyttösektori. EU-alueen kaikki päästöt muodostuvat kahdella ensimmäisellä sektorilla, kun taas maankäyttösektori on toiminut pitkään hiilidioksidia ilmasta sitovana nieluna. Siksi maankäytön nieluja kasvattamalla yritetään kompensoida muilla sektoreilla syntyviä päästöjä. Maankäyttölainsäädännössä EU on jyvittänyt jokaiselle jäsenmaalle nettopoistotavoitteet, joiden avulla poistot pyritään kasvattamaan 310 miljoonaan hiilidioksidiekvivalenttitonniin vuoteen 2030 mennessä nykyisestä noin 244 miljoonasta tonnista. Suomessakin maankäyttösektori oli merkittävä hiilinielu aina vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen tapahtui kuitenkin muutos. Vuosina 2015–2022 nettonielu pieneni lähelle nollaa, ollen vuosina 2021-22 jopa hieman päästön puolella.
Metsien hakkuut lisäävät painetta maataloudelle
Suomi on yksi maailman metsäisimpiä ja soisimpia maita. Niin Suomessa kuin muuallakin Pohjolassa maaperään on varastoitunut paljon hiiltä. Tämä selittyy suurelta osin turvemaiden runsaudella, mutta myös kivennäismaissa on Pohjois-Euroopassa enemmän hiiltä kuin esimerkiksi Keski- tai Etelä-Euroopassa. Peltojen intensiivinen viljelyhistoria on Suomessa Keski-Eurooppaa lyhyempi ja myös viileämpi ilmasto hidastaa orgaanisen aineksen hajoamista. Meillä Suomessa tästä suo- ja turvepitoisesta maaperästä on vuosikymmenten ajan raivattu peltoja. Nyt tiedämme, että erityisen suuria päästöjä syntyy silloin, kun soita kuivataan pelloiksi ja peltoja muokataan vuosittain paremman sadon aikaansaamiseksi.
Soista ja suometsistä viljelymaaksi muutettujen turvepeltojen päästöt ovat maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen suurin lähde. Suomen kokonaisviljelyalasta turvemaata on vain 10 prosenttia, mutta ne muodostavat 60 prosenttia maatalouden ilmastopäästöistä. Siksi turvepellot ovat maatalouden päästövähennystoimissa keskeisessä roolissa. Kun metsähakkuut ovat lisääntyneet, metsien puuston ikärakenne muuttunut ja erityisesti männyn kasvu laantunut Pohjois-Suomessa, on aiemmin iso nettonielu käytännössä sulanut kokonaan. Tämä tuo isoja haasteita saavuttaa Suomen ilmastolain mukainen hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2035 mennessä. Tästä syystä Suomen maankäyttösektorilla tulee lisäpainetta erityisesti maatalouden maankäytön päästöjen vähentämiseen, koska metsänielun nopea kasvattaminen ilman hakkuiden merkittävää vähentämistä on taloudellisesti ja poliittisesti vaikeaa.
Maankäytön päästöt pystymme laskemaan ja raportoimaan, mutta virallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa emme varovaisuusperiaatteen mukaisesti huomioi maaperän hiilensidontaa. Tämä johtuu siitä, että tieteellisesti päteviä laskentamalleja siihen ei ole vielä olemassa. Näin ollen virallisessa päästölaskennassa näkyvät vain maaperän päästöt, ei nielu.
Suomessa voi olla vastaus globaaleihin ruokahaasteisiin
Olemme kuitenkin oppineet, että heikkotuottoisten turvepeltojen metsittäminen, ennallistaminen ja kestävän maatalouden harjoittaminen vähentävät päästöjä merkittävästi ja sitovat tehokkaasti hiiltä ilmakehästä. Siksi vastaus globaalin ruuantuotannon haasteisiin voi hyvinkin löytyä Suomesta. Meidän etumme on, että meillä on paljon monivuotisia nurmipeltoja, joita muokataan vain noin joka neljäs vuosi. Ilmasto- ja viljelyolosuhteitten vuoksi meillä on suotuisat olosuhteet nurmen tuotannolle − siis lehmien tärkeimmälle ravinnolle. Monivuotinen nurmi on talven kestävä kasvi ja on heti keväällä valmis kasvuun. Se myös tuottaa ruokakasveja kuten esimerkiksi viljoja varmemman sadon koko maassa, aina pohjoisinta Lappia myöten. Nurmipellot myös sitovat hiiltä, toisin kuin yksivuotiset viljelykasvit. Karkeana yleistyksenä voi sanoa, että kivennäismaiden viljapelloilla hiilivarasto hupenee ilman erityistoimenpiteitä, kun taas pääosin nurmiviljelyssä olevien peltojen hiilivarasto pysyy muuttumattomana tai on hiilinielun puolella.
Nurmi saa energiansa suoraan auringosta. Nurmea syövän lehmän pötsi muuttaa sen ihmiselle sopivaan muotoon maidoksi ja lihaksi. On hyvä huomata, että lehmän märehtimisen tuottama kasvihuonekaasu metaani on kiertävää, nurmen ja maaperän kautta kiertävää hiiltä. Lehmien märehtimisen seurauksena hiilen määrä ilmakehässä ei siis lisäänny, toisin kuin fossiilisen hiilenkäytön kohdalla.
Matka on pitkä, mutta Valio on oikealla tiellä
Valion maidon arvoketjussa vajaa kolmasosa kaikista päästöistä syntyy maankäytöstä ja sen muutoksista. Olemme ottaneet kunnianhimoiseksi tavoitteeksi olla maidontuotannossa hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraali maitoketju tarkoittaa sitä, että päästöjä vähennetään ja sidotaan ilmasta vähintään sama määrä kuin niitä syntyy maitotilalla, kuljetuksissa, tehtaalla ja pakkausten valmistamisessa sekä muualla maidon matkan varrella.
Olemme tehneet paljon töitä tavoitteen saavuttamisen eteen ja onnistuneet uraauurtavalla tavalla pienentämään maidon arvoketjun kokonaispäästöjä jo 12 prosenttia vuosina 2019–2023. Jos laskemme varovaisesti mukaan hiiliviljelyn hiilenpoiston, nettopäästövähenemä on noin 17 prosenttia.
Olemme siis oikealla tiellä. Mutta matka on vasta alussa ja paljon on vielä tehtävää.
Jotta voimme saavuttaa hiilineutraalin maidontuotannon tavoitteen, meidän on tehtävä päästövähennystoimia turvepelloilla muun muassa seuraavin tavoin:
- Pienennettävä merkittävästi turvepeltojen päästöjä vähentämällä viljelysmaan muokkaamista
- Nostettava pohjavesien pintaa jos olosuhteen sen mahdollistavat
- Ennallistettava vettämällä tai metsitettävä heikkotuottoisia peltoja
- Lisättävä ympärivuotisten nurmipeltojen määrää
Koko ruokajärjestelmän − niin kasvin- kuin eläintuotannon − on toimittava nykyistä kokonaisvaltaisemmin kiertotalouden ja resurssitehokkuuden periaatteiden mukaisesti.
