Suositeltavat ruokavalinnat
Täysipainoinen ruokavalio tarkoittaa monipuolisuutta, tasapainoisuutta ja kohtuutta, unohtamatta kuitenkaan nautintoa. Ruokavalion perustana ovat ruoka-aineet, jotka sisältävät paljon tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita sekä kohtuudella energiaa. Näitä periaatteita noudattamalla saadaan ruoasta sopivasti energiaa ja taataan riittävä ravintoaineiden saanti.
Kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka aterialle
Kasviksia, hedelmiä ja marjoja suositellaan syötäväksi vähintään 5-6 annosta päivässä – mieluummin enemmänkin. Yksi annos tarkoittaa noin kourallista, joten aikuisen annos on luonnollisesti isompi kuin lapsen. Aikuisella yksi annos voi olla esimerkiksi 2 dl salaattia, 1 iso tomaatti tai porkkana tai 1 hedelmä.
Kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö on yleensä riittävää, jos niitä kuuluu jossain muodossa päivän jokaiselle aterialle. Annoksia voi kerätä esimerkiksi seuraavasti:
- aamulla kasviksia leivän päälle
- lounaalla puolet lautasesta täytetään salaatilla ja keitetyillä kasviksilla
- välipalalla hedelmä
- päivällisellä kasvisruoka tai kasviksilla täydennetty muu ateria
- iltapalalla marjoja
Askeleet arkipäivän hyviin ruokailutottumuksiin
Ruokailutottumusten muuttaminen kertaheitoilla ei useinkaan onnistu, sillä ihmisellä on taipumus palata totuttuihin tapoihin. Ruokavaliomuutokset kannattaa siis toteuttaa pienin askelin. Muutokset on hyvä miettiä sellaisiksi, että ne sopivat omaan elämään pitkälläkin aikavälillä. Tässä esimerkkejä pienistä askelista:
- Lisää kasviksia tai hedelmä päivän jokaiselle aterialle. Siis ihan jokaiselle!
- Valitse useimmilla aterioilla runsaskuituisia tuotteita, kuten täysjyväleipää, -pastaa tai puuroa.
- Nauti päivittäin 350-500 g rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, kuten maitoa, piimää, jogurttia, rahkaa ja viiliä.
- Käytä leivän päällä kasvirasvaa sisältävää levitettä, jolle on myönnetty Sydänmerkki.
- Ruoan paistaminenkin onnistuu rasvalla, jolle on myönnetty Sydänmerkki.
- Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa.
- Valitse kaupassa vähemmän suolaa sisältäviä vaihtoehtoja.