Voiko peltojen hiilitasetta mitata luotettavasti?

Maatalouden mahdollisuudet sitoa hiiltä ilmakehästä peltoihin eli niin sanottu hiiliviljely on tällä hetkellä kuuma puheenaihe niin meillä Suomessa kuin muuallakin. Hiiliviljelyyn kohdistuu suuria odotuksia, sillä sen toivotaan parantavan maatalouden imagoa ja tuovan lisätuloja taloudellisesti ahtaalla oleville tuottajille.

Suuriin odotuksiin on syynsä. Maatalous on metsätalouden ohella ainoita toimialoja, joka voi sitoa hiilidioksidia ilmakehästä luonnollisin keinoin, ja näin edesauttaa omalta osaltaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Kuten metsällä, myös nurmella on kyky sitoa hiiltä ilmakehästä. Suomen pelloista yli neljännes on nurmipeltoa. Ei ole siis aivan saman tekevää, miten niitä viljelemme. Pellon hiilensidontaa voi parantaa esimerkiksi nurmen lajikirjoa lisäämällä, niittokorkeutta nostamalla ja pitämällä pellot kasvipeitteisinä ympäri vuoden. Hiiliviljelytoimenpiteillä voidaan myös parantaa satovarmuutta ja tilan taloudellista kannattavuutta.

Tieteellisesti pätevät mittausmenetelmät puuttuvat

Hiilitase eli hiilen vapautumisen ja sitoutumisen välinen suhde kertoo, toimiiko pelto hiilinieluna vai päästölähteenä. Mutta miten tasetta mitataan? Mistä tiedetään, kumpaan kategoriaan pelto kuuluu? Voiko hiilensidonnan onnistumista ylipäätään mitata luotettavasti?

Tällä hetkellä ei, sillä tieteellisesti päteviä ja helppoja laskentamalleja peltomaiden hiilensidontaan ei toistaiseksi ole olemassa. Ainoa keino olisi ottaa esimerkiksi viiden vuoden välein hyvin huolellisesti maanäytteet peltolohkolta täysin samoista pisteistä ja mitata hehkutusjäännöksellä orgaanisen hiilen määrä. Menetelmä on kuitenkin kallis, hidas ja epävarma.

Tilatasoisia hiilitaselaskureita on kuitenkin saatavilla. Ne painottavat usein eri asioita: yksi tilakokonaisuuden hiilijalanjäljen hahmottamista, toinen viljelyn aiheuttamien päästöjen laskentaa.

Suomessa peltomaiden hiilitasemittauksia on tehty noin kymmenen vuoden ajan kahdella eri tavalla, niin sanotulla kammiomenetelmillä sekä tarkemmalla Eddy Covariance -menetelmällä. Jälkimmäisiä on ollut käytössä pääasiassa eri tutkimuslaitoksilla, Luonnonvarakeskuksella, Ilmatieteenlaitoksella sekä Helsingin yliopistolla, sillä ne ovat liian kalliita rutiininomaisesti maatiloilla käytettäviksi.

Menetelmästä riippumatta mittausjaksot ovat valitettavasti olleet verraten lyhyitä, maksimissaan kahden tai kolmen vuoden pituisia, kun nurmiviljelyssä viljelykierron pituus on tyypillisesti neljästä viiteen vuotta. Yhtään näin pitkää mittausjaksoa ole vielä käytettävissä, jolloin nurmen uudistamisen yhteydessä tehdyn maanmuokkauksen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt eivät ole mukana mittaustuloksissa. Myöskään pätevää yhteenvetoa lyhyemmistäkään mittaustuloksista ei ole vielä käytettävissä.

Maan muokkaaminen vapauttaa ilmakehään päästöjä

Karkea yhteenveto voidaan kuitenkin tehdä. Alustavien tulosten perusteella tiedetään se, että jos peltomaan hiilipitoisuuden lähtötaso on suhteellisen matala, alle kuusi prosenttia, kivennäismaat näyttäisivät olevat normaalissakin nurmiviljelyssä hiilinieluja. Kun huomioidaan nurmen uusimisvuosi sekä ilokaasupäästöt, on mahdollista, että nurmilohkot ovatkin pieniä päästölähteitä. Nurmen uusimisen yhteydessä voimakas maanmuokkaus vapauttaa ilmakehään nimenoman sekä ilokaasua että hiilidioksidia.

Valio on käyttänyt hiiliviljelyn hiilensidonnan arviona vastuullisuusohjelman mukaisesti 300 kiloa hiiltä per hehtaari. Arvio on hyvin maltillinen, sillä Valio noudattaa varovaisuusperiaatetta, koska yleisesti hyväksytyt, tieteeseen perustuvat mittausmenetelmät ja laskentaperiaatteet puuttuvat. Vuonna 2023 valiolaisilla tiloilla oli noin 130 000 hehtaaria hiiliviljelyalaa. Jos yllä olevaa arviota käytetään laskennassa, valiolaisten tilojen hiilenpoisto vastaa karkeasti Valion tuotannon ja logistiikan vuosittaista päästömäärää.

Hiiliviljelyn edistämistä pitää silti jatkaa

Vaikka peltojen hiilensidonnan mittaaminen maanäytemenetelmillä on kallista, hidasta ja epätarkkaa, työ hiiliviljelyn edistämiseksi jatkuu. Valion suunnitelmissa on aloittaa pitkäaikaiset, tarkimmat mahdolliset käytössä olevat mittaukset usealla maitotilalla yhteistyössä Ilmatieteenlaitoksen kanssa. Tätä mittausdataa tullaan käyttämään hiilitasemallinnuksen rinnalla sekä monitorointiin että mallien jatkokehitykseen. Tavoitteeksi on asetettu se, että Suomeen saataisiin luotua riittävän luotettavia hiilitasemalleja, joiden avulla peltojen hiilitase voitaisiin arvioida vuosittain lohkokohtaisesti. Jos tässä onnistutaan, peltoviljelyn kykyä sitoa hiiltä tai vastaavasti aiheuttamia päästöjä voidaan ottaa helpommin huomioon muun muassa tuotteiden hiilijalanjälkien laskemisessa ja hiilikaupassa. Valion tavoitteena on hyödyntää hiiliviljelyn hiilenpoistoja ns. insetting-liiketoimintamallilla. Siinä samalle asiakkaalle myydään yhtä aikaa fyysinen maitotuote ja mahdollinen arvoketjun sisällä tapahtunut hiilensidonta.