Suomalainen kasvipohjaisten tuotteiden kehittäjä ja valmistaja Oddlygood ostaa britannialaisen kasvipohjaisia elintarvikkeita valmistavan Rude Healthin, jonka tuotteita myydään yli 40 maassa. Yrityskaupan myötä Oddlygood ottaa uuden merkittävän kasvuharppauksen kohti kasvipohjaisten tuotteiden markkinakärkeä Euroopassa ja Isossa-Britanniassa.
Suomalainen Oddlygood on noussut vain kuudessa vuodessa pohjoismaiseksi avainpeluriksi kasvipohjaisten tuotteiden markkinalla. Suomalaisyhtiö tavoittelee tänä vuonna lähes 50 miljoonan euron liikevaihtoa. Yhtiöllä on laaja valikoima kasvipohjaisia juomia, jälkiruokia, ruoanlaittotuotteita, välipaloja sekä juuston tapaan käytettäviä tuotteita.
Tällä hetkellä Oddlygood on Suomessa toiseksi suurin kasvipohjaisten, maitotuotteiden tapaan käytettävien tuotteiden valmistaja ja markkinajohtaja kasvipohjaisissa ruoanlaittotuotteissa1. Ruotsissa Oddlygood on puolestaan markkinajohtaja kasvipohjaisissa vaihtoehdoissa jogurteille2 sekä toisella sijalla kasvipohjaisissa juomissa3. Rude Healthin osto on Oddlygoodin toinen yritysosto. Vuonna 2023 Oddlygood osti pohjoismaisen, kasvipohjaisista tuotteista tunnetun Plantin.
Iso-Britannia on Oddlygoodille yksi keskeisimpiä markkinoita. Oddlygood toi maahan kasvipohjaiset lusikoitavat välipalansa vuonna 2023 ja kasvipohjaiset juomansa aiemmin tänä vuonna. Rude Healthin osto laajentaa Oddlygoodin liiketoimintaa Pohjoismaiden ulkopuolella ja edistää kasvua sekä Isossa-Britanniassa että Euroopassa. Rude Healthin laajaan tuotevalikoimaan kuuluu kasvipohjaisia juomia, muroja, puuroja ja välipaloja. Rude Healthin kasvipohjaiset juomat ovat kategoriansa viidenneksi myydyimpiä tuotteita Isossa-Britanniassa. Rude Healthin tuotteita myydään yli 40 maassa.
Oddlygoodin tuotteita myydään Pohjoismaiden ja Iso-Britannian ohella myös Baltian maissa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa ja Belgiassa. Oddlygood uskoo, että myös Rude Healthin tuotteille löytyy kiinnostusta sen nykyisten markkinoiden ulkopuolella.
"Oddlygoodin tavoitteena on kasvaa yhdeksi johtavista kasvipohjaisiin tuotteisiin keskittyvistä yrityksistä Isossa-Britanniassa ja Euroopassa. Tämä yritysosto on taas yksi harppaus kasvumatkallamme. Rude Health® on yksi kasvipohjaisten elintarvikebrändien suurimmista menestystarinoista Britanniassa. On vaikuttavaa, miten tiimi on kasvattanut tuotevalikoimaansa ja samalla luonut erottuvan brändin kaupallista menestystä edistämään”, kertoo Oddlygoodin toimitusjohtaja Niko Vuorenmaa, ja jatkaa: “Oddlygoodilla ja Rude Healthilla on toisiaan täydentävät tuotevalikoimat, kohderyhmät ja osaaminen, mikä luo erinomaiset edellytykset yhteiselle kasvulle. Olemme saavuttaneet Oddlygoodin kanssa paljon lyhyessä ajassa. Kiitos siitä kuuluu ammattitaitoiselle ja intohimoisesti Oddlygoodin kasvuun suhtautuvalle tiimillemme. Keskitämme saman huomion ja huolenpidon Rude Healthiin ja odotamme innolla yhteistyötä heidän tiiminsä kanssa.”
"Perustimme Rude Healthin, jotta terveellinen ruokavalio olisi iloinen asia, ei uhraus. Aloitimme mysleistä ja muroista ja laajensimme kasvipohjaisiin juomiin. Rude Health® on sittemmin kasvanut kokoon, jota tuskin osasin unelmoida, ja kaikkien tuntemaksi brändiksi kotimaassaan. Nyt on oikea hetki ottaa mukaan kumppani, joka voi viedä meidät uuteen kasvuvaiheeseen. Oddlygood jakaa arvomme ja kunnianhimomme, mikä mahdollistaa tämän”, kertoo Rude Healthin perustaja Camilla Barnard.
’’Voimien yhdistäminen Oddlygoodin kanssa avaa uusia mahdollisuuksia kasvulle ja tuoteinnovaatioille. Jaettu missiomme liittyen makuun, laatuun sekä kasvipohjaisen ruoan ja juoman keskeiseen rooliin tekee meistä luontevat kumppanit. Odotamme innolla yhteistyötä, vahvuuksiemme hyödyntämistä ja sitä, että teemme terveellisisistä valinnoista asiakkaillemme iloisen asian uhrauksen sijaan. Tämä on jännittävän uuden ajan alku brändillemme ja tiimillemme”, kertoo Rude Healthin toimitusjohtaja Tim Smith.
Suomalainen Oddlygood® sai alkunsa vuonna 2018 Valion lanseeratessa brändin. Vuodesta 2021 asti Oddlygood on ollut itsenäinen yhtiö, jonka Valio ja Mandatum Asset Management omistavat. Yhtiö on saavuttanut jo yli 40 prosentin vuosittaisen kasvuvauhdin maailmanlaajuisesti. Kasvua vauhdittaakseen Oddlygood keräsi vuonna 2021 27,5 miljoonan euron rahoituksen Mandatum Asset Managementilta.
Kasvipohjaisten tuotteiden maailmanlaajuisen markkinan odotetaan kasvavan 63,6 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä4, mikä tekee toimialasta kiinnostavan uusille investoinneille ja innovaatioille.
Kauppasummaa ei julkisteta. Kauppa ei aiheuta välittömiä muutoksia Oddlygoodin tai Rude Healthin tuotevalikoimaan tai tuotantoon.
Rude Healthin neuvonantajana toimi kuluttajaliiketoiminnan yritysjärjestelyihin erikoistunut Spayne Lindsay & Co. Oddlygoodin neuvonantajana toimi johtava pohjoismainen yritysjärjestelyneuvoja Access Partners.
Tutustu Oddlygoodin tiedotteeseen.
[1] Source: NielsenIQ Homescan, total Finland, plant-based dairy alternatives, value purchases, 52 weeks ending 8.9.2024 (Copyright © NielsenIQ, ref. 05762308, 11.10.2024)
[2] Source: Based on NIQ RMS data, Total Sweden Grocery, Plant based Yoghurt, Value, MAT TY, ending 2024-09-08 (Copyright © 2023, NIQ)
[3] Source: Based on NIQ RMS data, Total Sweden Grocery, Plant based Milk, Value, MAT TY, ending 2024-10-06 (Copyright © 2023, NIQ)
[4] Precedence Research. Dairy Alternatives Market (By Source; By Product; By Formulation; ByDistribution Channel) – Global Industry Analysis, Size, Share, Growth, Trends, Regional Outlook, and Forecast 2022-2030.