Suomen suurin hillotehdas löytyy Suonenjoelta
Moni Valion tuote saa makean makunsa Suonenjoen hillotehtaalla, jossa valmistetaan hilloja, soseita, lisiä ja erilaisia täytteitä paitsi Valion omiin, myös monien muiden elintarvikealan yritysten tuotteisiin. Tehtaalla työskentelevät tuotekehittäjät loihtivat vuosittain satoja uusia reseptejä..
Suonenjoki on paljon enemmän kuin hillotehdas
Valio osti vuonna 1974 perustetun tehtaan ja pakastamon vuonna 1984 ja alkoi valmistaa tehtaalla hilloja. Suonenjoen tehtaan pakastamo oli ainoa laatuaan tällä seudulla.
15 miljoona kiloa, 400 tuotetta, 400 raaka-aineesta. Hillot, soseet ja marmeladit ovat Valion Suonenjoen tehtaan päätuotteita. Niiden lisäksi tehtaalla valmistetaan myös esimerkiksi valmiita vaniljakreemejä leipomoille, Valio AURA® juustotäytettä valmislihapulliin ja kermatoffeetäytettä munkkeihin. Myös kaikkien Valion jogurttien, tuorejuustojen ja rahkojen maustamiseen käytettävät marja-, hedelmä-, vihannes- ja yrttilisät valmistetaan itse.
Suonenjoen tuotannosta noin 85 prosenttia kuluu Valion jogurtteihin, maustettuihin rahkoihin ja muihin välipaloihin. Eniten tuotteita lähtee Valion Riihimäen, Oulun ja Seinäjoen tehtaille. Pitäjänmäen mehutehtaalle toimitetaan soseita marjakeittojen raaka-aineeksi. Loput myydään elintarviketeollisuuden yrityksille Suomessa ja ulkomailla.
”Suonenjoen tuotannosta noin 85 % kuluu Valion jogurtteihin, maustettuihin rahkoihin ja muihin välipaloihin.”
Yhteystiedot
Valion Suonenjoen hillotehdas | |
---|---|
Käyntiosoite | Mansikkaraitti 24, 77600 Suonenjoki |
Puhelin | 010 381 121 |
Fax | 010 381 5499 |
Google Maps ajo-ohje | Ajo-ohje |